Rasitusmurtumat

Rasitusmurtumat ovat erityisesti tavoitteelliseen ja kilpaurheiluun liittyviä luun rasitusvammoja, joiden paranemisaika riippuu paljon rasitusmurtuman sijainnista ja vakavuusasteesta. Rasitusmurtumien arvioidaan muodostavan n. 10-20% kaikista rasitusvammoista ja niistä suurin osa ilmenee alaraajoissa. Muita rasitusmurtumien tyypillisiä rakenteita ovat mm. lantio, ristiluu ja lannerangan nikamat.

Rasitusosteopatia vai rasitusmurtuma?

Luun rasitusmurtuman esiaste, rasitusosteopatia, on ensimmäinen kuvantamismenetelmin nähtävissä olevista muutoksista luussa. Rasitusosteopatian diagnoosi vahvistetaan yleensä magneettikuvalla. Varsinkin jos epäillään varhaisessa vaiheessa olevaa luun rasitusvammaa, ei röntgenkuva näytä alkuvaiheen muutoksia. Rasitusosteopatiassa on alkuvaiheessa kyse luun ja ympäröivien kudosten turvotuksesta, joka viestii kudoksen kuormittuneisuudesta. Jos tässä vaiheessa ei puututa kuormitukseen, voi rasitusosteopatia edetä rasitusmurtumaksi jolloin kuvantaen voidaan nähdä murtumalinja. Rasitusosteopatia ja rasitusmurtumat asettuvat jatkumolle, josta erotellaan vamman sijainnista riippuen 3 tai 4 vakavuusastetta, eli gradusta. Nämä asteet ohjaavat myös hoitoa, sillä mm. kuormitusrajoituksen kesto ja taso riippuvat tästä luokituksesta. Sekä rasitusosteopatia, että rasitusmurtuma syntyy, kun luukudokseen kohdistuu liian lyhyellä aikavälillä liian suurella volyymilla, intensiteetillä tai molemmilla kuormitusta, joka aiheuttaa luuhun mikrovaurioita joita elimistö ei ehdi korjaamaan liiallisen kuormituksen ja liian vähäisen palautumisen vuoksi.

Miten rasitusmurtuma syntyy?

Luun rasitusvammojen taustojen selvittäminen on tärkeää, sillä jos kokonaiskuormituksessa on jotain, joka lisää vamman syntymisen riskiä, voi kuntoutuksen jälkeen paluu lajiin pahimmillaan tarkoittaa uutta vammaa. Kuormituskokonaisuudesta taustalta voi löytyä esimerkiksi liian nopea kuormituksen lisääntyminen, yhtäkkinen muutos harjoitusalustassa tai jalkineissa tai uuden harjoitusmuodon yhtäkkinen lisääminen ohjelmaan liian suurella volyymilla. Myös urheilijan liikkumiseen ja lajin omaisiin liikemalleihin on hyvä perehtyä, sillä toisinaan sieltä paljastuu asioita, jotka osaltaan altistavat vamma-alueen epäoptimaaliselle kuormitukselle ja näin nostavat vammariskiä. Myös ravitsemukseen ja lepoon liittyvät asiat on syytä kartoittaa, sillä esimerkiksi liian vähäinen kokonaisenergiansaanti tai riittämätön kalsiumin ja d-vitamiinin saanti lisäävät rasitusmurtumien riskiä. Myös hormonitoimintaan, etenkin kuukautiskiertoon ja sen häiriöihin on hyvä kiinnittää huomiota, sillä tietyt hormonitasojen poikkeavuudet voivat myös altistaa luun rasitusvammoille. Vaikka rasitusmurtumat ovat kaikenikäisten vaiva, on noston arvoinen huomio, että kiivaan kasvun vaiheet lapsilla ja nuorilla voivat myös osaltaan nostaa rasitusvammojen, kuten rasitusmurtumien riskiä.

Rasitusmurtuman hoito

Hoito alkaa käytännössä aina kuormituksen keventämisellä, tarkemmin ottaen iskutuksen tauottamisella. Tilanteesta ja vamman sijainnista riippuen saattaa olla tarpeen aloittaa täydellä varauskiellolla, eli käyttöön otetaan esimerkiksi kyynärsauvat. Useimmiten kuitenkin juoksun, hyppyjen ja muiden tärähdyksiä aiheuttavien aktiviteettien välttäminen riittää. Iskutustauon pituuden määrää yleensä hoitava lääkäri. Iskutuskielto ei tarkoita urheilukieltoa, joten jo tässä vaiheessa kannattaa kääntyä osaavan fysioterapeutin puoleen, jotta saadaan ylläpidettyä muita ominaisuuksia mahdollisimman hyvin kuormitusrajoituksen aikana ilman, että altistetaan murtumaa kuormitukselle, joka haittaisi luutumista.

Kuntoutuksen aikana pureudutaan kehon voimatasoihin ja koordinaatioon, etsitään keinoja ylläpitää voimatasoja ja aerobista kuntoa sekä suunnitellaan, tarvittaessa yhteistyössä lajivalmennuksen kanssa, korvaavaa lajiharjoittelua. Myös iskutustauon aikana on mahdollista tehdä monipuolista voimaharjoittelua, taitoharjoittelua ja aerobista harjoittelua, kunhan pidetään huoli, ettei murtuman alue kuormitu ei-toivotulla tavalla. Osaava urheilufysioterapeutti auttaa myös suunnittelemaan turvallisen paluun oman lajin pariin järkevän ja tehokkaan progression kautta. Mitä pidempi iskutustauko alkuun määrätään, sitä tärkeämmäksi tulee riittävän porrastettu paluu iskutukseen, sillä luu kudoksena reagoi kuormitukseen pidemmällä viiveellä, kuin pehmytkudos kuten lihas tai jänne. Tämä täytyy huomioida, kun iskutusta aletaan rajoittamisen jälkeen taas lisäämään, jottei juuri luutuneeseen luuhun kohdistu liian suuria ja jyrkkiä kuormituspiikkejä.

Paluu urheiluun rasitusmurtuman jälkeen

Rasitusmurtuma voi tuntua pelottavalta diagnoosilta, mutta on hyvä muistaa, että valtaosa rasitusmurtumista paranee hyvin ja täysi urheiluun paluu on odotettavissa, kunhan vamman annetaan parantua kunnolla, kuntoutus hoidetaan huolella ja lajiin paluu tapahtuu järkevästi.

Saana Saukoriipi

Urheilufysioterapeutti 

Lähteet

Ahola J-A ym. 2019. Kasvuikäisten rasitusvammat. Duodecim

Sueki & Brechter. 2010. Orthopedic rehabilitation clinical advisor

Pasanen, Haapasalo, Halen & Parkkari. 2021. Urheiluvammojen ehkäisy, hoito ja kuntoutus